Omenasta
Tiistai 21.10.2008 klo 16:43
Rosvopaisti karhusta
2 kg rasvaista karhun lapaa
4 dl puolukkasurvosta
2 dl hunajaa
1tl suolaa
1 kpl 50-senttistä pergamiinipaperia
1 kpl 50-senttistä tukevaa foliopalaa
Leikkaa lavasta noin kahden kilon lihapala, jossa on 2 - 3 sentin kerros pintarasvaa. Liha voi olla myös paisti- tai ulkofileeosaa. Pane lihapala pergamiinin päälle. Levitä lihan päälle hunajaa, puolukkasurvosta ja suolaa. Kääri liha pakettiin niin, että saat paketin kulmiin mahdollisimman paljon paperia. Kääri paketti sitten folioon. Huolehdi, että paketista tulee mahdollisimman tiukka ja että paperia on tasaisesti joka puolella lihaa.
Jos sinulla on paistomittari, työnnä se paperien läpi lihan keskiosaan ja paketti 200-asteiseen uuniin pellin päälle. Paistele lihaa tunti ja laske lämpötila 120 asteeseen. Kun mittari näyttää 68 astetta, sulje uuni. Anna lihan vetäytyä liinan alla puoli tuntia. Avaa paketti ja herkuttele.
Lisäkkeeksi hunajalla maustettua puolukkaa, kanttarellikastiketta ja kunnon perunamuusi.
Sama ohje löytyy nettisivuilta englanninkielisenä.
terveisin jaaakko
Terve Jaakko,
Kiitos tästä karhureseptistä (rosvopaisti).
Tein juhla-illallisen pääruuan tämän reseptin mukaan, ja tulos oli todella herkullinen.
Miedossa lämmössä hitaasti kysyttämällä rasva oli ilmeisesti maustanut lihan sopivasti, ja olin todella iloisesti yllättynyt lopputuloksesta (kun aiemmat kokemukseni karhunlihan mausta eivät olleet kovinkaan ihmeellisiä).
Mitenhän tuo sama ohje toimisi hirven paistilihan kanssa?
T Juri Jukola
Tervehdys Juri
Sinulla on oikea positiivinen ote tähän ruokahommaan. Onnittelut. Olet nauttinut Suomen hienoimman aterian tänä vuonna. Tuollaista paistia ei ylitä mikään muu kuin mummin rakkaudella tekemä sama paisti.
Silloin kun eläimessä on terveellistä rasvaa, rasvaa ei pidä poistaa ennen ruuanlaittoa.
Jos kypsässä ruuassa on sitten liikaa rasvaa, se poistetaan sitten ennen ruokailua. Näin ruokaan siirtyy rasvan hienoaromi ja samalla ravintoaineita.
Hirvieläinten, muuttolintujen ja nimenomaan karhun rasvahan on ykkösrasvaa kaikin puolin. Sehän on eläimen talven vararavintoa. Siitä rasvasta karhuemolle muodostuu maitoa, kun emo imettää pikkubeibiään talvikodissaan.
Samalla ohjeella rosvopaisti onnistuu lihasta kuin lihasta. Jos on kyseessä hirven vasan liha, niin kypsymisaika on yllättävän lyhyt.
lupsakkaa pikkujouluaikaa
jaaakko
This is my first time i visit here. I discovered a lot of interesting things within your blog especially its discussion.